KONTULAN VANHUSTENKESKUKSEEN KOKEMUSPIHA

(18.9.2014) Värien, tuoksujen ja makujen elämyskirjo tukee Kontulan vanhustenkeskuksen toimintaa kiinteistön pääsisäänkäynnin viereisen etupihan saatua uuden ilmeen puutarhasuunnittelija Eija Keckmanin suunnitelman pohjalta. Samalla istutuksilla parannettiin turvallisuutta, kun kasveilla tukittiin syntynyt vaarallinen oikopolku.

Kun Kontulan vanhustenkeskus valmistui vuonna 2009, kuuluivat kiinteistön piha-alueet toki myös rakennusurakkaan. Varsinkin rakennuksen etupiha jäi tuolloin tarkoituksellisesti hyvin vaatimattomaksi, koska oli tiedossa, että mm. viereiselle ja vastapäiselle tontille vasta kaavailtiin rakennustöitä ja katurakentaminenkin oli vielä kesken.

Ajatuksena oli jo tuolloin, että pihaa sopivassa vaiheessa vielä kehitetään. Ensimmäisten neljän vuoden aikana osoittautui myös, ettei perustamisessa käytetty maa-aines – vaikka maanäytteiden raja-arvot sinänsä täyttyivätkin – koskaan toimisi hyvin ilman parannustoimenpiteitä. Myös kasvivalinnoissa ilmeni selkeitä kehittämistarpeita.

Hedelmäpuut ja marjapensaat ovat yksi osa Kontulan vanhustenkeskuksen uuden pihan toiminnallisuutta ja elämyksellisyyttä.

Eija Keckman on suurelle yleisölle vielä varmaan tunnetumpi nimellä Klaucke, joka on nyt avioliiton myötä siis vaihtunut Keckmaniksi.

Hän on tehnyt alaan liittyviä tv-ohjelmia ja kirjoja ja pyörittää Ahvenkoskella Loviisan ja Kotkan välissä englantilaistyylistä elämyspuutarhaa Eija’s Garden.

Kontulan tapaisia suunnittelutöitä hän tekee Pihalla Oy:n nimiin.

Tilaajan ajatukset ja budjetti pohjana

Hanke pihan uusimiseksi lähti Kontulan vanhustenkeskuksesta eli tilan käyttäjistä. Vanhustenkeskuksen johto sai lähiömäärärahoista pääoman kunnostustyöhön ja valitsi sitten suunnittelijaksi Keckmanin.

Yhtenä Eija Keckmanin työn lähtökohtana oli saada vanhustenkeskuksen väeltä mahdollisimman tarkasti toiveet, mitä pihasta halutaan, ja toisena sovittaa suunnitelma saatuun määrärahaan.

Kontulan vanhustenkeskuksen pääsisäänkäynnin viereinen piha-alue on uudistettu Pihalla Oy:n puutarhasuunnittelija Eija Keckmanin tekemän suunnitelman mukaiseksi.

- Kun on tarkka tieto lähtökohdista, saadaan kerralla oikeanlaiset suunnitelmat. Helsingin Toimitilojen Raino Antikainen tuli hankkeeseen toki mukaan myös pian, samaten Helsingin Toimitiloille pihatöitä suunnitteleva ja valvova Marko Pirttijärvi, joka on rakennuttanut ja valvonut suunnitelmani mukaiset pihatyöt, Eija Keckman kertoo.

- Yhdessä sovittiin, että kulkukäytävät ja valaisimet jäävät ennalleen, samoin penkit. Alun perin epäonnistuneita istutuksia uusittiin ja istutusalueita siirrettiin paikkoihin, joissa ne palvelevat ja toimivat paremmin. Keckman toteaa.

- Käytännön työ alkoi puiden poistolla ja maan parannuksella. Tämän jälkeen pihalle istutettiin tavoiteltua elämyksellisyyttä ja kokemuksellisuutta tuovaa sekä helppohoitoista ja kestävää kasvillisuutta. Pihalla on nyt esimerkiksi omena-, luumu- ja kirsikkapuita sekä marjapensaita, joiden satoa saa paitsi katsoa myös maistella. Pihalla on myös kukkivia kasveja, joista tulee kesällä tuoksuaistimuksia, sekä perhoskasveja tuomaan osaltaan visuaalisuutta, hän jatkaa.

Sinikukkainen kasvi etualalla on vanha mausteyrtti iisoppi (Hyssopus officinalis). Vaalealehtinen kasvi on nukkapähkämö (Stachys byzantina), joka tunnetaan myös nimellä lampaankorva. Sinipalloinen kasvi on sinipallo-ohdake.

- Vanhustenkeskuksen johto halusi, että keskuksen piha ja viereinen nyt rakentamaton tontti rajataan selkeästi erilleen. Tämä hoidettiin myös istutuksilla. Samaten rakentamattoman tontin läpi muovautuneesta oikopolusta haluttiin eroon, koska se koettiin etenkin märällä ja liukkaalla vaaralliseksi. Tämä kulkuyhteys tukittiin myös istutuksia hyödyntäen, Keckman lisää.

- Taimet tulivat yrityksemme kautta kotimaisilta, luotettavilta taimituottajilta. Luonnollisesti kasvit ja niiden koot, istutusvälit ja sijoittelu on mietitty tälle tontille toimiviksi. Urakointi ei tullut meiltä, kun oma väkemme on siihen turhan kaukana. Työ on kuitenkin tehty alan ammattilaisten voimin ja valvonnassa, joten edellytykset hyvälle lopputulokselle ovat nyt olemassa. Toki piha vaatii jatkuvaa hoitoa ja ylläpitoa eli kastelua, lannoitusta, kitkemistä ja leikkaamistakin tarpeen niin vaatiessa, Eija Keckman selventää prosessia.

Pihat usein liian täynnä

Eija Keckman kertoo, ettei Kontulan vanhustenkeskuksen pihalla esiintyneiden tapaiset ongelmat ole mitenkään harvinaisia. Urakkaan liittyvässä pihasuunnittelussa ei välttämättä tunneta ja osata ottaa huomioon samalla tavalla kuin puutarhasuunnittelija tuntee ja tekee kasvien vaatimia oloja. Kontulassa oli esimerkiksi alkujaan kasveja, jotka olisivat vaatineet varjoisamman kostean paikan, eivätkä pärjänneet helteen pitkässä porotuksessa.

Etualalla on isosiniheinä (Molinia caerulea var. arundinacea 'Transparent') ja vaaleaviirullinen kasvi on viiruhelpi (Phalaris arundinacea).

- Usein joutuu keskustelemaan sangen painokkaasti etenkin julkisen puolen sekä taloyhtiöiden asiakkaiden kanssa istutuksista, niin niiden määrästä kuin sisällöstäkin. Koivut ovat yksi ongelma eli niitä ollaan helposti laittamassa liikaa ja liian lähelle taloja. Pitäisi nähdä aina 10-20 vuotta eteenpäin, kun istuttaa puita.

Komeamaksaruohoa (Sedum 'Herbstfreude').

- Mitä iloa on, jos pihalla saan ”nauttia” vain paksuista rungoista. Isoissa puissa lehvästöt näkyvät vain niska väärällä katsellessa. Ja sitten tosiaan isot koivut ja vaahterat etenkin imevät elinnesteet pihamaasta tehokkaasti ja muut kasvit eivät menesty, Eija Keckman kuvaa arjessa vastaan tulleita tilanteita.

- Kyllähän puu sopii myös pihalle, mutta sillä pitää olla tilaa riittävästi kasvaa omalla tavallaan ja näyttää luonteensa isonakin. Kontulan vanhustenkeskuksen pihassakin on toki puita, mutta paljon paljon harvemmassa kuin aiemmin. Ja kun piha haluttiin osaksi keskuksen toimintaa, saa sen nurmikolla kävellä ja istutuksiin sisältyy siis myös hyötykasveja eli hedelmäpuita, marjapensaita ja iisopin tapaisia yrttikasveja. Eli pihalla on visuaalisen ja hajuaistimuksia tuovan puolen ohella siis vahva käyttöpuoli, hän kuvaa.

- Eli jos vielä summaan asiat, on suunnitelma ja sen toteutus tehty ennalta määritellyn budjetin puitteissa mahdollisimman käyttäjäystävällisenä ja niin visuaalista kuin kokemuksellistakin iloa tuottavana ja helppohoitoisena kokonaisuutena, Eija Keckman tähdentää.

Myönteistä palautetta jo tullut

- Kivaa on, että olen saanut tästä jo positiivista palautetta. Ja kun hoito- ja ylläpitotyöt hoidetaan kunnolla, on tästä iloa pitkään. Pihan perusidea käytävineen, penkkeineen ja valoineen oli jo valmiiksi hyvä ja nyt sitten myös pihan istutukset tukevat hyvää perussuunnitelmaa, Eija Keckman lisää vielä.

- Pihan hoito kuuluu tästä eteenpäin Helsingin Toimitilojen määrävuosiksi kerrallaan hankkimaan vihertyöurakkaan ja on siis siten palveluntuottajan ammattilaisten työnä. Yhtenä osana urakkasopimusta on vuosittain yhteistyössä vanhustenkeskuksen käyttäjien kanssa tehtävä yhteisöllinen hoitotyö, jonka tuntimäärä on myös määritelty urakkasopimuksessa, kertoo Helsingin Toimitilojen toimitusjohtaja Raino Antikainen.

 

 

AVAINSANAT

Me olemme

Kiinteistö Oy Helsingin Toimitilat on Helsingin kaupungin kokonaan omistama
keskinäinen kiinteistöyhtiö. 
Tehtävämme on ylläpitää kiinteistöjämme niin,
että Helsingin kaupunki ja rakennusten käyttäjät ovat toimintaamme tyytyväisiä.